Kuudestoista luku - jossa akateeminen joutsenlaulu jatkaa mollivoittoista sävelkulkuaan

Perkele.

Pään sisällä pyörremyrskyn lailla pyörivät ajatukset tiivistyvät parhaiten yhteen perisuomalaiseen tunteenpurkaukseen - antautuneella ja hiljaisella äänellä huokaistuun perkeleeseen. Olo on haluton, heikko ja voimaton. Katson tietokoneen ruudulta takaisin tuijottavaa excel-taulukkoa, tuijotan lasittunein silmin sarakkeen 634 tarjoamia yhteystietoja ja hengitän syvään. Käännän katseeni oikealle, jossa minua tervehtii ohut puuseinä. 180 asteen käännös vasempaan tarjoaa saman maiseman. Tartun pöydän nurkassa lojuvan puhelimen luuriin, näppäilen ikivanhaan lankapuhelimeen taas yhden virginialaisen puhelinnumeron ja odotan vastausta mitään tuntematta.

Hello.

Hi, my name is Tommi, and I'm part of the JMU athletic ticket office team. May I please talk to Mr. Whoever , please.

Täydellisen monotonisella äänensävyllä lausutut sanat katoavat ruuhkaisen toimistohuoneen sekamelskaan ja sekoittuvat kymmenistä identtisistä kuutioista kantautuviin markkinointipuheluihin. Huonetta korppikotkien lailla kiertelevät markkinointipäälliköt huutelevat ohjeitaan ja kannustavat väsyneitä joukkojaan jatkamaan taistelua yhdenkin mahdollisesti onnistuneen myynnin kannustamana. Luurin kilahtaessa korvaan arviolta kolmannenkymmenennen kerran, teen jälleen pienen huomautuksen yhteystietosarakkeeseen ja suljen hetkeksi silmäni.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Missä vaiheessa uusien ja kiehtovien elämän tuulien perässä juokseminen oikein muuttuikaan jonninjoutavan toimistorotan merkityksettömäksi pestiksi?

Istun toimistossa myymässä yliopistoni baseball-joukkueen kausikortteja. Olen läsnä, koska viimeisen yliopistokurssini läpäiseminen vaatii kenttäkokemusta myyntityöstä ja markkinoinnin perusteista. Kun astelin pahaa-aavistamattomasti sisään toimistoon, ohjattiin minut suorilta omaan kuutiooni, lyötiin eteen kaksi paperia ja toivotettiin onnea. Toisessa paperissa oli ennalta kirjoitettu korni käsikirjoitus, jota minun tuli puhelun aikana orjamaisesti seurata. Toisessa puolestaan oli kausikorttien ja erilaisten lippupakettien hinnasto. Omassa mielikuvituksessani paperit olivat soveliaita vain ja ainoastaan perseen pyyhkimiseen, mutta akateemiset yksinvaltiaat olivat luonnollisesti tulleet muihin aatoksiin. Lopuksi edessäni istuvan tietokoneen näytölle avattiin yhteystietoluettelo, josta allekirjoittaneen kohdalle arvottiin henkilöt väliltä 600-700. Jotta oravanpyörän maksimaalinen pyörimisnopeus saatiin vielä varmistettua, jaettiin paikalla ollut opiskelijaporukka kahteen joukkueeseen, jotka kisasivat suurimmasta yhteenlasketusta myyntipalkkiosta.

Avaan silmäni ja huomaan esimiehen seisoskelevan vieressäni. Mittaan häntä ja hän minua. Aistin tyyntä myrskyn edellä. Saarna on yhtä todennäköinen kuin joulukirkossa.

Tommi, you don't look too happy to be here.

I'm not, totean vastaukseksi.

Seuraa tilitys, joka menee toisesta korvastani sisään ja jatkaa sukkelasti toisesta korvasta ulos.

Kulkematta lähtöruudun kautta.

Negatiivinen kehonkieleni heijastuu kuulemma myyntipuheeseeni. Saan kehotuksen vääntää kasvoilleni maailman teennäisimmän hymyn, kohentaa ryhtiäni ja ajatella positiivisesti. Nielen kritiikin, mutta syljen sen heti ulos esimiehen käännettyä selkänsä.

Valehdella muille on paha, mutta valehdella itselle on anteeksiantamatonta.

Harkitsen vakavasti keskisormet pystyssä huoneesta poistumista, mutta sammutan kuitenkin sisällä kytevän tulen ja siirryn harmillisen tutuksi muodostuneen fiktiivisen vaakakuppiajattelun pariin. Toiseen vaakakuppiin asetan neljä vuotta työn alla olleen yliopistotutkinnon, toiseen puolestaan vapauden ja intuitiivisen elämän virran mukaan hyppäämisen.

Vaaka kallistuu voimakkaasti vaihtoehdoista jälkimmäisen puoleen. Olen yksinkertaisesti kyllästynyt olemaan vain yksi tiili tässä muurissa. Otan yhden askeleen pidemmälle. Mitä jos kaikki päättysisi tähän? Voisinko sanoa eläneeni täysillä? Olenko tehnyt kaiken mistä haaveilin?

Ajatusleikki kuitenkin keskeytyy, kun kuulen paikalle ilmestyneen markkinointiprofessorin rykäisyn selkäni takana. Saan kehotuksen nostaa luurin korvalleni, jos haluan saada läsnäolomerkinnän ja sitä kautta mahdollisuuden kurssin läpäisemiseen.

Nyt tai ei koskaan, ajattelen.

Get busy living or get busy dying.

Hengitän syvään ja teen päätökseni.

Hello.