Kahdeksastoista luku - jossa kuulemme tärkeän kysymyksen, johon löydämme nihkeän vastauksen

Tuijottelen tietokoneeni näyttöä, jonka kirkkaasta loisteesta silmilleni heijastuu yksi sadoista yliopistossa lukemistani artikkeleista. Tänä iltana akateemiset iltasatuni kertovat kreikkalaisen jugurttifirman ja jenkkien olympiakomitean sopimasta yhteistyösopimuksesta, NBA-seura Milwaukee Bucksin uudesta telemarkkinointisuunnitelmasta, sekä erään petollisen ja häikäilemättömän amerikkalaisen suuryrityksen  erittäin kiehtovasta (muistithan kalibroida sarkasmitutkasi) digitaalisesta markkinointistrategiasta. Kuten niin monta kertaa aiemmin, jälleen kerran artikkeleiden kiinnostavuus on tasoa, joka saa kivetkin vierimään tunkkaiseen opiskelijaboksiini.

Niitäkin kiinnostaa.

Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Huomenna allekirjoittanutta akateemista ristiretkeläistä nimittäin odottaa taas yksi saatanallinen monivalintakoe, jonka kattamaan koealueeseen edellämainitut artikkelit hyvin valitettavasti kuuluvat. Edessä on siis akateeminen tulikoe, jossa professorien hatusta vetämät nippelitietokysymykset määrittelevät merkittävän osan kurssiarvosanasta, mahdollisesta tulevaisuuden urakehityksestä, sekä opiskelijoiden ihmisarvosta.

Vaihtoehdot ovat todellakin vähissä. Materiaalin kiinnostavuus, kokonaismäärä ja hyödyllisyys saavat ajatukset karkailemaan tuon tuosta. Silmät sahaavat sahanpurulta maistuvaa tekstiä, kunnes katse jumittuu hetkeksi rekisteröimättömään sanapariin ja mielikuvitus ottaa vallan. Liitelet määrittelemättömän hetken villeimmissä unelmissasi, kunnes takaraivossasi kummitteleva ajatus, joka muistuttaa akateemista vapaustaistelijaa siitä tosiasiasta, että tässä amerikkalaisessa instituutiossa ei tunneta käsitettä toinen mahdollisuus, palauttaa sinut takaisin karuun ja säälimättömään nykyhetkeen.

Pelin nimi on kerrasta poikki.
Ja varsinainen peliaika lähestyy uhkaavasti loppuaan.

Palautat katseesi kesken jääneeseen artikkeliin. Huomioit kokemuksen syvällä rintaäänellä artikkelin sivuilla esiintyvät numerot, nimet ja termit, jotka tulet mitä suurimmalla todennäköisyydellä huomisessa koepaperissasi näkemään ja heti kokeen jälkeen unohtamaan. Suljet tietokoneen ruudulta pirullisesti takaisin tuijottavan materiaalin, heität vähäisessä käytössä kuluneet muistiinpanovälineet reppuun ja vedät lopuksi vielä lyhyen kuivaharjoittelutuokion, jossa hiot monivalintaympyröiden väritystekniikan huippuunsa.

Virheisiin ei ole varaa.

Suljet lopulta koko tietokoneen ja uppoudut syvälle ajatuksiisi, joista päällimmäisenä pyörii tuttu ja turvallinen kysymys, johon et vieläkään ole löytänyt tyhjentävää vastausta.

Mitä järkeä on painaa päivästä toiseen tyhjää hommaa vain yhden yliopistotutkinnon tähden?

Steve Jobs sanoi kerran:

When I was 17, I read a quote that went something like: "If you live each day as if it was your last, someday you'll most certainly be right." It made an impression on me, and since then, for the past 33 years, I have looked in the mirror every morning and asked myself: "If today were the last day of my life, would I want to do what I am about to do today?" And whenever the answer has been "No" for too many days in a row, I know I need to change something.

Kun tuijottelen aamuseitsemältä vessan peilistä takaisin tuijottavia väsyneitä kasvoja, mietin tunnin päästä alkavaa markkinointiluentoa ja kysyn itseltäni yllämainitun kysymyksen, on vastaus joka aamu sama. Vain yksi asia erottaa minut aikamme nerosta. 

Mikään ei muutu.

Asioiden muuttaminen tarkoittaisi omalla kohdallani koulun lopettamista. Koska välivuosia ei tässä amerikkalaisessa opinahjossa tunneta, tarkoittaisi kyseinen vaihtoehto samalla koko akateemisen korttitalon romahtamista ja suorittamatta jäänyttä yliopistotutkintoa. Jäljellä on vielä kolme pitkää kuukautta, jotka tulevat väistämättä pitämään sisällään valitettavan monia aamuja, jolloin peilistä takaisin tuijotteleva akateeminen soturi antaa yllämainittuun kysymykseen kieltävän vastauksen. 

Silti poika jatkaa päivästä toiseen akateemista vapaustaisteluaan. 

Samaan aikaan oravanpyörä jatkaa pyörimistään.

Lapsena ei saa tehdä mitä haluaa.

Opiskelijalla ei ole rahaa tehdä mitä haluaa. 

Työssäkäyvällä ei ole aikaa tehdä mitä haluaa. 

Eläkkeellä ei pysty tekemään mitä haluaa. 

Hassua, eikö vain?