Kahdestoista luku - suutu jo!

Ilta, ja sen mukanaan tuoma pimeys, on laskeutunut kalkkunalaaksoon. Kaduilla valoisan aikaan diktaattorimaisesti jylläävät lava-autot on peitelty unten maille, akateemiselta eturintamalta on vetäydytty omiin turvallisiin poteroihin, ja olohuoneista löytyvät, amerikkalaisille opiskelijoille täysin itsestäänselvät plasmatelevisiot on viritetty yhdelle sadoista eri mainoskatkojen ylikansoittamista kanavista. Kun amerikkalainen opiskelijaväestö vetäytyy illan pimeinä tunteina koloihinsa, tarkoittaa tämä paikallisen suomalaisopiskelijan, laakson viimeisen ugrilaisen akateemisen mohikaanin, kohdalla yleensä sitä, että koko päivän ajan kauhun ja pelon kauniissa harmoniassa kannateltua opiskelutaakkaa pitäisi alkaa purkamaan osiin.

Todella pieniin sellaisiin. 

Ensimmäinen askel on tunnetusti se vaikein. Ennen vanhaan homma oli vain yksinkertaisesti paljon helpompi potkaista käyntiin - yleensä tähän riitti kuppi paskalta maistuvaa automaattikahvia, muutama huolellisesti valittu kirosana ja irtautuminen muihin aktiviteetteihin mahdollisesti viettelevästä ympäristöstä. Vähän niin kuin olisi odoteltu laiturilla kiltisti sitä akateemista pikajunaa, jonka kyytiin ei hypätty hetkeäkään ennen kun konduktöörin pilli vihelsi viimeisen kerran lähdön merkiksi. 

Nykyään on toisin. 

Tänä syksynä tämä samainen eteenpäin hitaasti mutta varmasti puksuttanut akateeminen pikajuna on vaihtunut kuitenkin resiinaan, jota pusketaan aivan helvetin hitain ja raskain työnnöin kohti kaukana kiskojen päässä odottavaa asemaa. Aikataulun mukaan sinne saavutaan toukokuun viidentenä päivänä, mutta näillä vaarallisilla virginialaisilla kiskoilla ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma, eikä sekään ole loppupeleissä kovin varmaa. Työntäjän voimien täydellinen ehtyminen tai mahdollinen laitevika voivat vielä aiheuttaa muutoksia aikatauluun.

Pahimmassa tapauksessa katkaista sen kokonaan. 

Onneksi tähän suurta päänvaivaa ja kirjaimellisesti unettomia öitä aiheuttaneeseen akateemiseen kulkutautiin on löytynyt nyt vastalääke - suuttuminen. Suuttuminen on  varsin helppo toteuttaa, mutta sen virheetön tekninen suorittaminen vaatii valitettavasti useamman ihmisen apua. Itse olen saanut hyvää sparrausta kämppäkavereiltani, mutta todella vaikeina iltoina on jouduttu koputtelemaan naapureitakin apuun. Suuttumisen olennaisin idea on yksinkertaisesti haukkua, solvata ja halventaa akateemiseen vuorikiipeilyyn valmistautuvaa opiskelijaa niin rajusti, että tehtävistä suoriudutaan lopulta raivon, adrenaliinin ja kohonneiden testosteronitasojen miehisen sekoituksen avulla.

Hyvin toteutettuna tekniikka näyttää tältä.  

Kuvitelkaa vain, että tuo lattialla makaava jumalattoman raskas tanko on se akateeminen taakka, jota allekirjoittanut videon urhoollisen sankarin, Törmän, tavoin nostelee vaarallisen suoralla selällä illasta toiseen. Ikinä kun ei tiedä milloin selkä katkeaa.

Jokainen veto voi olla se viimeinen.